FC Hämeenlinna matkusti Turkuun avaamaan kilpailukautensa Turun Tovereita vastaan Suomen Cupin 4. kierrokselle. Erityisen mielenkiintoisen ottelun asetelmista teki valmentajavelho Hannu Tourun seistessä TuTon vaihtopenkillä. Mieshän on tullut erityisen tutuksi Hämeenlinnassa nostettuaan Valkoiset aikanaan liigaan. Liiganousua voikin itse asiassa nostalgisoida nykyään myös Youtuben kautta:
FC Hämeenlinna lähti otteluun seuraavanlaisella avauksella:
Ottelu starttasikin hämäläisten kannalta erinomaisesti, kun heti ottelun aluksi Hämeenlinnaan palannut Jukka Vanninen vapauttaa Jere Suomalaisen erinomaisella pystypallolla. TuTon maalivahti Jere Koponen joutuikin kaatamaan ”Jerryn” sääntöjen vastaisesti ja pallo osoitettiin pilkulle. Harri Suhonen kävi iskemässä lähes littimäisellä varmuudella pallon verkon perukoille ja ottelu oli saanut hämeenlinnalaisittain unelma-alun. Vain hetkeä myöhemmin Jerry oli jälleen karussa TuTon puolustukselta, mutta tuomarilla ei ollut kanttia viheltää toista pilkkua putkeen selkeästä selän puolelta rikkomisesta huolimatta.
Hiljalleen Hämeenlinnan ote kuitenkin alkoi lipsumaan ja TuTo sai ottelusta yhä enemmän otetta. FC:n syöttöpeli näytti erittäin vaikealta ja puolustuksessakin jouduttiin lähinnä roiskimaan palloa pois omalta alueelta. TuTo oli kuitenkin ensimmäisen puoliajan melko vaaraton, joten tauolle lähdettiin pitkästä aikaa sinisellä paidalla edustaneiden ”valkoisten” johdossa.
Ikävä kyllä toinen puolisko ei tuonut juurikaan uutta energiaa, vaan jakso oli täysin TuTon hallussa. Turkulaiset onnistuivat toisella puoliskolla myös selkeästi paremmin tuomaan palloa ylös muutenkin kuin roiskimalla ja rakensivat runsaasti paikkoja oikean laidan kautta nousuilla ja keskityspalloilla. FC:llä sen sijaan paikkoja oli hyvin harvassa. Parhaana paikkana varmastikin tilanne, jossa Jere Suomalainen oli jälleen noussut erinomaisesti oikeaa laitaa ylös ja keskitti pallon J-P Tuomenojalle, jolla näytti olevan varma maalintekopaikka. TuTon maalivahti kuitenkin venyi J-P:n puskun eteen todella maagisesti.
Tulostakin syntyi TuTon hallinnan päätteeksi, kun kellossa oli noin 80 minuuttia. Pallo ajautui 16-rajalle TuTon laitapuolustaja Ville Neulaselle, joka täräytti pallon ohi hieman haparoiden läpi ottelun pelanneen Ville Kalervon. Kalervo ei myöskään aivan täydessä pelikunnossa ollut, mutta sai ykköstorjujan pestin Antti Ekholminkin edelleen ottaessa vasta harjoitustuntumaa vaikean loukkaantumisen jälkeen.
Ottelu venyikin 2*15 min. jatkoajalle, joka noudatti pitkälti turkulaisten tahtipuikkoa, mutta myös FC Hämeenlinna lähti hieman pirteämmin jälleen hyökkäämään. Hämeenlinna iskikin pallon verkkoihin 100. peliminuutin kohdalla. Jerry nousi jälleen erinomaisesti laitalinkkinä ylös ja tarjoili keskityspallon maalin edustalle, josta vaihdosta otteluun tullut Daut Kuqi pääsi viimeistelemään pallon tolppien väliin. Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi, ja hämeenlinnalaisten kauhuksi TuTo nousikin vain hieman ennen ottelun loppua tasoihin. Hämeenlinnalaispuolustus oli hieman pehmeä ja Harri Suhonen sukitti ehkä hieman turhassa paikassa TuTon pelaajan nurin 16-alueen sisäpuolella. Pallon pisti pilkulta sisään Mohammed Ndiayen.
Ottelu venyikin siis rankkarikisaan, joka on erittäin dramaattinen tapa ratkaista minkä tahansa ottelun ratkaisu. Hämeenlinnalaisleirissä oli luottavainen olo, kun maalilla oli kuitenkin rankkarispesialistina ja erinomaisena reaktiotorjujana tunnettu ”se nuorempi Kalervo”. Turkulaiset nuoret miehet osoittivat rankkarikisan aikana, miksi Turku on tunnettu leikkisästi Suomen persereikänä ja muutenkin turkulaisia hieman tyhmänä kansana. Provosointi oli ala-asteikäisten tasolla ja monet toivoivatkin, että kyseiset juntit poistettaisiin tuomarien toimesta pois maalin takaa huutelemasta. Huutelijoiden ei annettu kuitenkaan ottelua häiritä, vaan rankkarit potkittiin näiden herrasmiesten säestyksellä:
Jukka Vanninen 2-3
Besnik Simili 3-3
Harri Suhonen 3-4
Ville Neulanen 4-4
Tommi Puronaho 4-5
Mikko Koskinen 5-5
Jarno Eränen 5-6
Mohammed Ndiaye 6-6
Ilpo Verno 6-7
Antti Hintsanen 7-7
Daut Kuqi 7-8
Olli Surakka erp.
Lopulta ottelu ratkesi siis vasta 6. laukojaparissa tulleen epäonnistumisen jälkeen. Olli Surakan pää ei kestänyt ja laukaus jäi varsin keskelle maalia, josta Ville Kalervolla oli helppo työ poimia pallo. Ville lähtikin voittajan elkein näpäyttämään hänelle huudelleille turkulaisille ja tarjosi mm. heiltä haukkuja saanutta pipoaan lohdutukseksi paikallisille junteille. Rankkarikisassa huomioitavaa oli myös nuoren Tommi Puronahon vastuunotto. Tommi vaihdettiin kentälle aivan viimeisillä minuuteilla tasoitusmaalin jälkeen, joskin ennen kyseistä maaliakin vaihto oli jo selkeästi suunnitteilla. Puronaho saikin ampua yhden rankkareista, jonka upotti todella upealla varmuudella. Nämä ovat tärkeitä onnistumisen elämyksiä nuorelle pelaajalle, joka tekee jälleen paluuta viime kauden mentyä pilalle loukkaantumisen takia. Myös Tatu Mäkelän toppariparina pelanneelle Aleksi Topinojalle on pakko nostaa hattua jälleen varsin kypsästä ottelusta. Mitään järisyttäviä virheitä ”Allu” ei tehnyt, vaikka joutuikin toimimaan jatkuvan paineen alaisena.
Ottelun parhaana sinipaitaisena valkoisena palkittiin Jere Suomalainen. Jerry pelasi pääosin hyvän pelin jälleen uudella pelipaikalla. Aikoinaan ”superjunnu” pelasi kärjessä, josta hänet siirrettiin laitapuolustujan tontille. Nyt pelipaikaksi muotoutui oikea laitalinkki, josta Jerry nousi erinomaisesti useita kertoja. Molemmat FC:n pelitilannemaalit olivatkin Jeren esityöstä, joten titteli oli varsin oikeutettu.
Loppukaneettina voidaan todeta, että ottelu oli pelillisesti varsin järkyttävää katseltavaa. Kokoonpanosta puuttui kuitenkin sopimuspelaajista sellaisia nimiä kuin varakapteeniksi nimetty Mikko Kalervo, Suomeen vasta maanantaina lentävä brassitoppari Graciano Ozeias, Jussi Heikkinen ja Aleksi Latvanen. Aivan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla siis hämeenlinnalaisetkaan eivät vielä otteluun päässeet lähtemään. Toiveita paremmasta voidaankin elätellä vaikkapa Suomen Cupin 5. kierrokselta, jossa vastaan tulee 15.3. pelattavan otteluparin FC Kuusysi – Atlantis FC voittaja. Viides kierros pelataan aikavälillä 17. – 31.3.